sunnuntai 31. tammikuuta 2016

...ton tammikuu

Moni varmasti huokaa helpotuksesta huomenna, kun perinteisesti elämäntapojen uudistamiselle omistettu tammikuu jää taakse ja se tipallinen, lihallinen tai sokerillinen helmikuu kääntää meille hymyilevät kasvonsa ja toivotta tervetulleeksi takaisin tavalliseen, kuurittomaan ja lakottomaan arkeen. Itselläni kokeilussa oli ensimmäistä kertaa lihaton kuukausi ja kyllä, minä Sanna-liha-Mari, selviydyin tuosta ajasta ilman sen suurempia vieroitusoireita. 

Ajatus kasviruokaan siirtymisestä on monet vuodet puistattanut minua. Miten muka voisin selvitä aamuisin kouluun ilman leivän päällä olevaa kinkkua tai iltaisin kotona popsimalla porkkanoita kun muu perhe mässäilee nenäni alla karjalanpaistilla, makaronilaatikolla tai naudan sisäfileepihveillä? Vastaus näistä koettelemuksista selvinnennä on, että kiemuroiden kautta kiitos hyvin. Oikein asennoitumalla ja asiaan omistautumalla ihminen pystyy vaikka ja mihin.

heipä hei joulukinkku

Viime syksynä mediassa kohuttu tuotantoeläinten kohtelu Suomessa herätti kärkästä keskustelua niin lihansyönnin puolesta kuin vastaan. Ääripäiden keskinäisessä sodassa olen se väliinputoaja, joka hiljaa hyväksyy muiden ajatukset sen enempää itsestäni numeroa tekemättä. Lihan jättämiseen väliaikaisesti pois ruokavaliostani toki vaikutti keskustelujen keskiössä pyörineet eläinaktivistien salakuvaamat surullisen raa'at videot suomalaisista navetoista ja sikaloista, mutta yksinomaan eläinten oikeuksia en tässä lähtenyt puolustamaan. Lihan tuotanto kuormittaa ympäristöä luvattoman paljon, kuten moni muukin asia, mutta sekään ei vielä riittänyt perusteeksi luopua lemppari-proteiininlähteistäni. 

Halusin tehdä kokeilun ennen kaikkea itseni takia; nähdä miten kehoni reagoi lihattomuuteen ja pystynkö ylipäätään luopumaan itselleni niin juurtuneesta jokapäiväisestä ruoasta sekä psyykkisessä että sosiaalisessa mielessä. Olen pitkään halunnut yrittää ymmärtää niitä kasvissyöjiä, joille tämä ruokavaliovalinta on jossainmäärin lopullinen, joten mikä olisi ollut parempi tapa kuin asettua heidän asemaansa edes kuuriluontoisesti. Ja plussaahan ne ympäristöhyödyt ja eläinten hyvinvoinnin edistäminen vain olivat kokeiluun ryhtymisen kannalta.

Tykkään haasteista ja niitä on tässä kuussa riittänyt. "Kun olen kerran jotain päättänyt, niin siitähän ei sitten lipsuta", ajattelin syödessäni kasvispihvejä yhdeksättä päivää putkeen. Kiireinen arki ei ole sallinut jokapäiväistä erillistä ruoanlaittoa, joten pitkät pätkät vetelin porkkana-cashewpähkinä- pihvejä tai pinaattipastaa, joita sai kerralla valmistettua suuremman määrän varastoon. Kovassa kulutuksessa olivat myös pinaattiletut ja pakastewokkivihannekset sekä porkkanat ja pakastemarjat. Tuli myös huomattua, että monipuolisen kasvisruokavalion ylläpito vaatinee kohdallani vielä harjoittelua.

porukat popsii possua, meikä munakasta

Yksi, mainitsematon motiivini kasviskuukaudelle oli myös pian lähestyvät wanhojen tanssit - ja siihen mekkoon mahtuminen. Lihomiseen ei ole varaa jos mielin prinsessaunelmassani tanssahdella kolmisen viikon kuluttua. Varsinainen laihdutuskuuri tämä ei kuitenkaan ollut, vaan siinä sivussa vähensin herkuttelua, kun muutenkin piti olla aiempaa tarkempi syömisistään. Kuukauden saldona onkin parin kilon kevennys. Eri asia on toki se mitä siitä on h-hetkellä jäljellä.

 Tanssikenkien metsästys tuotti eilen tulosta. Onhan näissäkin se seitsemänpäivän vaihto-palautusoikeus jos viikon verran kotona talsittuani tuntuu, että varpaat kuolevat. Odotetaan pahinta ja toivotaan parasta.

Suosittelen kokeilemaan lihasta pidättäytymistä, jos itse kokee siihen edes jonkinlaista kutsumusta. Kun kokeilee uusia asioita avoimin mielin on helpompi ymmärtää sekä omia että toisten toimintatapoja. Kokemuksesta kerron, että lihattomasta elämästä selviää pienellä etukäteissuunnittelulla varsin kivuttomasti. Pahimmassa tapauksessa keho ja mieli voivat paremmin, tarpeeton napostelu vähenee ja vitamiineja tulee huomaamattakin tankattua tuplasti aiempaa enemmän kasvisten, hedelmien ja vihannesten ottaessa suuremman roolin lautasmallissa.  Sen verran kasviskärpänen taisi minua puraista, että tulen jatkossa vähentämään lihan syöntiäni, mutta täysin en siitä halua luopua. Liha ja rakkaus ovat aina kulkeneet elämässäni käsi kädessä, mutta jatkossa voisin silloin tällöin yrittää säästää jokusen Mansikin hengen ja tuntea olevani taas hieman parempi versio itsestäni. 

Rakkaudesta lihaan,
 Sanna-Mari

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti