Huomentapäivääiltaa

Minä täällä taas vaihteeksi pitkähkönmoisen tauon jälkeen inspiroiduin ottamaan valokuvia (joista lisää tulevaisuudessa) ja siitä tuli mieleen että vosihan sitä taas tännekin jotain rustailla. Kevät on ollut varsinaista vertikaalista vuoristorataa, mutta kriisit kasvattaa, näinhän se on. Kun suurista mullistuksista on saanut otettua tarpeeksi etäisyyttä, pystyn jo paremmin käsittelemään tapahtumia järki- kuin tunnepohjaisesti ja uhraamaan yhä vähemmän energiaa negatiivisten asioiden mielessäpyörittelemiselle.

viimeinen koeviikko lukion tokaluokkalaisena = hallittu kaaos

Ihmissuhteet ovat syvältä, siitä ei pääse yli eikä ympäri. Parhaassa tapauksessa saa kuitenkin ympärilleen myös niitä ihmisiä, jotka tuovat toisia vähemmän päänvaivaa -- tai pitävät sinua jokseenkin siedettävänä! Olen siis älyttömän kiitollinen kaikista ystävistäni ja puhun nyt ihan jokaisesta teistä. Kaikenlaisia koukeroita tulee ja menee, mutta on ihanaa, että tosiystävyys kestää välillä täysin utopistisiakin juonikäänteitä! Ei ole itsestäänselvyys omistaa hauskoja, ymmärtäväisiä, fiksuja ja vähemmän fiksuja sielunsiskoja, joiden kanssa jakaa asioita ja saada aikaan muistoja keinutuolipäiviä piristämään. 

Kulunut lukuvuosi on ollut tähän asti ehdottomasti shokeeraavin ja opettavaisin, pääasiassa ehkä tuota ensimmäistä. Niin paljon on vielä opittavaa sekä itsestä että täällä telluksella tallaamisesta, että ajoittain oppimisen tuska on vetänyt mielialani millon mihinkin kiven koloon. Synkimpinäkin hetkinä sitä on vain pitänyt pitää lujasti kiinni suhteellisuudentajun rippeistä, jotteivät tilanteet ole päässeet paisumaan omassa mielessä täysin vääriin svääreihin. Päättömät puheripulit ja toisten mielipiteiden vastaanottaminen mieltä painavista asioista on itselleni ollut se voimavara numero uuno, ovat ne kuulevat korvat sitten äidin, ammattiauttajan tai ystävän päässä. 

Yksi kuunteleva karvakorva

Tilanteiden, joille itse ei voi tehdä enää mitään, murehtiminen ja vatvominen ovat nyhtäneet veronsa koulumenestyksestä ja jaksamisesta muillakin elämän osa-alueilla, minkä vuoksi en voisi olla iloisempi juuri alkaneesta kesälomasta! Se antaa sekä mahdollisuuden niiden asioiden tekemiselle, joista aidosti nauttii, ilman huonoa omatuntoa siitä että pitäisi olla tekemässä jotakin oikeasti hyödyllistä, että myös tilaisuuden aloittaa jokseenkin puhtaalta pöydältä syksyllä. 

Nautitaan kesästä ja elämästä 

<3: Sanna-Mari

...ton tammikuu

Moni varmasti huokaa helpotuksesta huomenna, kun perinteisesti elämäntapojen uudistamiselle omistettu tammikuu jää taakse ja se tipallinen, lihallinen tai sokerillinen helmikuu kääntää meille hymyilevät kasvonsa ja toivotta tervetulleeksi takaisin tavalliseen, kuurittomaan ja lakottomaan arkeen. Itselläni kokeilussa oli ensimmäistä kertaa lihaton kuukausi ja kyllä, minä Sanna-liha-Mari, selviydyin tuosta ajasta ilman sen suurempia vieroitusoireita. 

Ajatus kasviruokaan siirtymisestä on monet vuodet puistattanut minua. Miten muka voisin selvitä aamuisin kouluun ilman leivän päällä olevaa kinkkua tai iltaisin kotona popsimalla porkkanoita kun muu perhe mässäilee nenäni alla karjalanpaistilla, makaronilaatikolla tai naudan sisäfileepihveillä? Vastaus näistä koettelemuksista selvinnennä on, että kiemuroiden kautta kiitos hyvin. Oikein asennoitumalla ja asiaan omistautumalla ihminen pystyy vaikka ja mihin.

heipä hei joulukinkku

Viime syksynä mediassa kohuttu tuotantoeläinten kohtelu Suomessa herätti kärkästä keskustelua niin lihansyönnin puolesta kuin vastaan. Ääripäiden keskinäisessä sodassa olen se väliinputoaja, joka hiljaa hyväksyy muiden ajatukset sen enempää itsestäni numeroa tekemättä. Lihan jättämiseen väliaikaisesti pois ruokavaliostani toki vaikutti keskustelujen keskiössä pyörineet eläinaktivistien salakuvaamat surullisen raa'at videot suomalaisista navetoista ja sikaloista, mutta yksinomaan eläinten oikeuksia en tässä lähtenyt puolustamaan. Lihan tuotanto kuormittaa ympäristöä luvattoman paljon, kuten moni muukin asia, mutta sekään ei vielä riittänyt perusteeksi luopua lemppari-proteiininlähteistäni. 

Halusin tehdä kokeilun ennen kaikkea itseni takia; nähdä miten kehoni reagoi lihattomuuteen ja pystynkö ylipäätään luopumaan itselleni niin juurtuneesta jokapäiväisestä ruoasta sekä psyykkisessä että sosiaalisessa mielessä. Olen pitkään halunnut yrittää ymmärtää niitä kasvissyöjiä, joille tämä ruokavaliovalinta on jossainmäärin lopullinen, joten mikä olisi ollut parempi tapa kuin asettua heidän asemaansa edes kuuriluontoisesti. Ja plussaahan ne ympäristöhyödyt ja eläinten hyvinvoinnin edistäminen vain olivat kokeiluun ryhtymisen kannalta.

Tykkään haasteista ja niitä on tässä kuussa riittänyt. "Kun olen kerran jotain päättänyt, niin siitähän ei sitten lipsuta", ajattelin syödessäni kasvispihvejä yhdeksättä päivää putkeen. Kiireinen arki ei ole sallinut jokapäiväistä erillistä ruoanlaittoa, joten pitkät pätkät vetelin porkkana-cashewpähkinä- pihvejä tai pinaattipastaa, joita sai kerralla valmistettua suuremman määrän varastoon. Kovassa kulutuksessa olivat myös pinaattiletut ja pakastewokkivihannekset sekä porkkanat ja pakastemarjat. Tuli myös huomattua, että monipuolisen kasvisruokavalion ylläpito vaatinee kohdallani vielä harjoittelua.

porukat popsii possua, meikä munakasta

Yksi, mainitsematon motiivini kasviskuukaudelle oli myös pian lähestyvät wanhojen tanssit - ja siihen mekkoon mahtuminen. Lihomiseen ei ole varaa jos mielin prinsessaunelmassani tanssahdella kolmisen viikon kuluttua. Varsinainen laihdutuskuuri tämä ei kuitenkaan ollut, vaan siinä sivussa vähensin herkuttelua, kun muutenkin piti olla aiempaa tarkempi syömisistään. Kuukauden saldona onkin parin kilon kevennys. Eri asia on toki se mitä siitä on h-hetkellä jäljellä.

 Tanssikenkien metsästys tuotti eilen tulosta. Onhan näissäkin se seitsemänpäivän vaihto-palautusoikeus jos viikon verran kotona talsittuani tuntuu, että varpaat kuolevat. Odotetaan pahinta ja toivotaan parasta.

Suosittelen kokeilemaan lihasta pidättäytymistä, jos itse kokee siihen edes jonkinlaista kutsumusta. Kun kokeilee uusia asioita avoimin mielin on helpompi ymmärtää sekä omia että toisten toimintatapoja. Kokemuksesta kerron, että lihattomasta elämästä selviää pienellä etukäteissuunnittelulla varsin kivuttomasti. Pahimmassa tapauksessa keho ja mieli voivat paremmin, tarpeeton napostelu vähenee ja vitamiineja tulee huomaamattakin tankattua tuplasti aiempaa enemmän kasvisten, hedelmien ja vihannesten ottaessa suuremman roolin lautasmallissa.  Sen verran kasviskärpänen taisi minua puraista, että tulen jatkossa vähentämään lihan syöntiäni, mutta täysin en siitä halua luopua. Liha ja rakkaus ovat aina kulkeneet elämässäni käsi kädessä, mutta jatkossa voisin silloin tällöin yrittää säästää jokusen Mansikin hengen ja tuntea olevani taas hieman parempi versio itsestäni. 

Rakkaudesta lihaan,

 Sanna-Mari

Hetkiä pieniä

On tiistai-aamu ja kello näyttää 8:24. Juoksen koululaukku sylissä bussipysäkille. Liian pitkän odotuksen jälkeen bussia ei edelleenkään näy, joten päätän vaihtaa pysäkkiä, jospa siellä tärppäisi. Totean, ettei kalaonni tänään suosi tätä vesimiestä, joten lähden käppäilemään takaisin kotiin läpimään. 

Mittari näyttää -12°C ja kello et ehdi kouluun huilutunnille : vaikka kuinka yrittäisit. Lähden siis käymään entisellä peruskoulullani hoitamassa avainasioita. Kilometrin eessuntaas lompsittuani katson kotona kelloa todetakseni, että seuraava bussi tulee vasta vartin päästä. Jään siis eteiseen istumaan ulkovaatteet päällä ja odotan. Ehtisin mainioisti 10:05 tulevaan Helsingin bussiin, jolla pitäisi ehtiä kansallisoopperalle ennen klo: 11. Mutta jälleen seisoskelen pysäkillä pomppelehtien epämääräisesti pitääkseni itseni lämpimänä.

Viimein—vartin aikataulusta jäljessä—astun sisään bussiin, jonka kuski sanoo hitaasti, mielentilaani tunnustellen huomenia ja toivottaa tervetulleeksi lämpimään. Kiitän häntä tämän aamun leveimmän hymyn kera ja lysädän penkkiin jännittämään, ehdinkö ajoissa oopperaan; myöhästyneitä kun ei oteta sisään ennen väliaikaa. Bussista jäätyäni pingon minkä jaloistani pääsen kohti oopperaa ja istun kuin istunkin 1. parven penkissä klo 10:58 valmiina seuraamaan uunituoreen Indigo-oopperan harjoituksia. 

Kouluun en tänään tämän ainukertaisen tilaisuuden takia ehdi, joten lähden harjoitusten päätyttyä jälleen bussipysäkille nauttimaan raikkaasta tammikuisesta iltapäivästä. Kerta kiellon päälle #vaintuusulajutut koetelee kärsivällisyyttäni ja bussin stop-nappulat ovat rikki niin että stop-valo palaa bussin etuosassa pysähtymisen merkiksi vaikkei kukaan ole sitä painanut ja tämän huomaan vasta kun bussi pyyhältää pysäkkini ohitse. 

Kävellessäni autioita kotikontujani pohdiskelin päivän kulkua ja hymyilen; kuinka kaikki voikaan mennä niin pieleen mutta onnistua silti samaan aikaan? Mieleni tekee taas yht’äkkiä kirjoittaa blogia. Onhan siitä jo jokunen tovi kun olen viimeksi kirjoitellut. Kynnys julkaista omia tekstejä on viimeaikoina kasvanut huiman korkeaksi, kun internetin ihmeellinen maailma pursuaa toinen toistaan taitavampien bloggaajien ajatuksia. Itsensä vertaaminen muihin ei koskaan tuota muuta kuin pahaa mieltä jollekulle, joten syteen tai saveen, nyt annan itselleni taas luvan uskaltaa.

<3: Sanna-Mari

LUX Helsinki 2016